2.9.2019

STRESSIN JA MIELEN HALLINTAA HOITAVALLA HENGITYKSELLÄ

Mielen ja kehon välinen yhteys on kaksisuuntaista ja näiden välisenä siltana toimii hengitys. Kun mielemme kiihtyy, myös hengityksemme kiihtyy. Kun kehossamme on häiriöitä, se myös vaikuttaa hengitykseemme. Voimme käyttää hyödyksemme hengityksen tahdonalaista säätelyä ja rauhoittamalla kiihtyneen hengityksen rauhoittaa myös mielemme. Korjaamalla hengityksen häiriöitä voimme korjata myös kehon häiriöitä.

Nykypäivän ”teknostressi” ja aikataulupaineet kuormittavat ihmisiä ennennäkemättömällä tavalla ja yhä nuoremmat ihmiset kärsivät stressin laaja-alaisista oireista. Hengitys on tehokas ja helppo, mutta yllättävän vähän käytetty työkalu stressin oireiden lievittämiseen. Yksi syy tähän on siinä, että hengityksen rauhoittaminen ei olekaan niin helppoa, kuin miltä se paperilta luettuna näyttää.

Hoitava Hengitys avaa hengityksen fysiologiaa uudella tavalla ja auttaa ymmärtämään hengitykseen vaikuttavia tekijöitä sekä hengityksen – ja sitä kautta mielen – rauhoittamisen esteitä ja purkamaan niitä.

Hengityksen avulla voit rauhoittaa mielen.

VAUHTIA KUNTOREMONTTIIN HOITAVAN HENGITYKSEN AVULLA

Näin syksyllä monet innostuvat aloittamaan juoksuharrastuksen, mutta lenkit loppuvat lyhyeen, kun henki ei kulje, vaikka jalat kantaisivatkin! Syynä ylenmääräiselle hengästymiselle voi olla vääränlainen hengitys.

Hengityksen normalisoiminen lisää elimistön hapensaantia, mikä tarkoittaa jaksamisen lisääntymistä ja hengästymisen vähentymistä. Lisäbonuksena elimistön rasvanpoltto tehostuu happitilanteen parannuttua.

Jos suunnittelet kuntoremonttia, se kannattaa aloittaa hengityksen korjaamisesta. Tästä on apua myös, jos kärsit rasitusastmasta!

PARANNA UNTASI HOITAVAN HENGITYKSEN AVULLA

Yksi ensimmäisiä hyötyjä, mitä useimmat Hoitava Hengitys -kurssilaiset saavuttavat, on unenlaadun paraneminen. Unenaikaiset hengityshäiriöt ovat monien unihäiriöisten ongelmien taustalla. Kun hengitystä korjataan, kuorsaus vaimenee ja elimistö saa paremmin happea. Tällöin keho rentoutuu paremmin ja laukkaavat ajatukset rauhoittuvat.

Kuorsaako kumppanisi tai joutuuko hän nukkumaan eri huoneessa sinun kuorsauksesi takia?

Lapsen Hoitava Hengitys

Puheen kehityksen häiriöt, levottomuus, ylivilkkaus, yökastelu, purentahäiriöt… Kaikki nämä voivat olla seurausta lapsen väärästä hengitystavasta.

Ihanteellista hengitystä verrataan usein pienen vauvan hengitykseen. Vauva hengittää nenän kautta ja maha kohoilee hengityksen tahdissa. Lapsen kasvaessa hengitys voi muuttua suuhengitykseksi ja kohota ylös rintakehälle. Pinnallinen ja suun kautta tapahtuva hengitys ovat terveyttä heikentäviä tapoja hengittää, joten lasta tulisi ohjata välttämään niitä.

Suuhengitys häiritsee kasvojen luuston muodostumista, jolloin seurauksena on puheen kehityksen häiriöt, purentahäiriöt, ryhtivirheet sekä mahdollisesti elämän mittaiset hengityshäiriöt. Kuorsaus ja uniapnea ovat useimmiten vasta keski-ikäisten vaivoja, mutta näistä vaivoista kärsivät nykyään yhä enemmän myös lapset. Unenaikaiset hengityshäiriöt ovat usein syynä lasten ylivilkkauteen ja oppimishäiriöihin. Ja vaikka ongelmat alkaisivatkin vasta keski-iässä, vaivojen syntyperä voi olla kaukana lapsuudessa – väärässä hengitystavassa.

Tästä on suuri hyöty pienten lasten vanhemmille, lasta odottaville tai odottamisesta vasta haaveileville.

Äidillä on suuri vastuu.

Lue lisää HoitavaHengitysHB®-kursseista https://valkoinenoksa.fi/hoitava-hengitys-hb/

Tämän kirjoituksen tekstit on koostettu HoitavaHengitysHB®-menetelmän kehittäjän Marketta Mannisen kotisivulta

Hoitava Hengitys
Takaisin Blogi-sivulle